Keke Armstrong: tv-valmentaja

Artikkelit - 03.12.2011 - Teksti Samppa Haapio - Kuva Kari Hautala

Nykyään enemmän futiskommentaattorina tunnettu Keith Armstrong on myös yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimpiä pelaajia ja valmentajia maassamme: kummankin uran yhteenlaskettu Suomen mestaruuksien määrä on kahdeksan. 

Keith Armstrong tuli Suomeen vuonna 1979. Hän tuli alun perin lainaksi OPSiin suosikkiseurastaan Newcastlesta. Lainasopimuksesta tulikin suunniteltua pysyvämpi, ja kaikkiaan hän edusti sittemmin pelaajana yhdeksää suomalaisseuraa. Suomen kansalaisuuden Armstrong sai 1990-luvun alussa. 

– Erityisesti mieleen on jäänyt syksyn 1980 Euroopan cupin ottelut Liverpoolia vastaan. Kotiottelu Raatin stadionilla päättyi 1-1, ja paikalle oli saapunut 14 000 katsojaa ympäri Eurooppaa. Toinen osaottelu Anfield Roadilla oli sekin ikimuistoinen, sillä tein siellä maalin. Tosin hävisimme ottelun lopulta 10–1! 

Armstrongin valmentajaura alkoi vuonna 1993 RoPSissa.

– Vaikka olenkin valmentanut useita mestaruuksia, olen ollut nostamassa monia alasarjajoukkueita ylemmäs. Siellä tosiaan joutui tekemään töitä, kun olin paitsi valmentaja, tarvittaessa myös pelaaja, huoltaja ja vaikka teippaaja. Tätä nykyä valmennan Ilveksen juniorijoukkuetta, missä oma poikanikin pelaa. 

Keith Armstrong vetää myös futiskouluja yhteistyössä Vierumäen Urheiluopiston kanssa. Hänellä on oma konsulttifirma, ja hän käy luennoimassa tiimityöskentelystä ja luovuudesta.

Uusi maailma

Kisastudiodebyyttinsä Keith Armstrong teki vuonna 1998, Ranskan MM-kisoissa.

– Olin tuolloin Valkeakosken Hakan valmentajana. Studio kuvattiin lähellä Tampereella, ja kaverini suositteli minua Jukka Röngälle, joka oli tehnyt sopimuksen kisojen tuotannosta. Vaikka kielitaitoani epäiltiin, onnistuin kuulemma hyvin, Armstrong kertoo.

Seuraavan kymmenen vuoden aikana Armstrong esiintyi kaikissa EM- ja MM-kisoissa, kunnes siirtyi Canal+-kanavalle. Siellä hänet on nähty säännöllisesti Veikkaus-, Valio-, ja Mestareiden liigalähetyksien studiossa.

Valmentajat ovat käyttäneet televisiota hyödykseen valmennuksessa jo pidemmän aikaa. Dvd-levyiltä on pyöritelty omia ja vastustajan otteita. Myös kotona Keith Armstrong on viime aikoina panostanut televisioon.

– Ennen viime kesän MM-kisoja halusin vaihtaa vanhan 37-tuumaisen kuvaputkitelevision Samsungin 46-tuumaiseen. Malli oli kuitenkin loppuunmyyty, joten lopulta kannoin kotiin 55-tuumaisen television. Täytyy sanoa, että televisiossa on huikea kuva, urheilulähetykset ovat nyt aivan eri maailmasta, vaikken hd-kanavia olekaan vielä tilannut.

– Olen hirveän hyvä ostamaan uusia laitteita, mutta todella huono käyttäjä. Vaikka töiden puolesta käytössäni on aivan uusimmat laitteet, en tiedä tekniikasta oikein mitään. Kännykästäkin olen saanut irti noin 10 prosenttia sen ominaisuuksista. Sen sijaan television 3d-ominaisuudesta tykkään, mutta toistaiseksi muu perhe ei ole vielä innostunut.

Keith Armstrong:


Syntynyt vuonna 1959 Corbridgessä, Isossa-Britanniassa.

Suomeen vuonna 1979 lainaksi Newcastlesta.

Edustanut pelaajana 9 suomalaisseuraa, valmentajana neljää sarjajoukkuetta. 

Pelaajana Suomen mestaruus: 1979, 1980, 1984

Valmentajana: Suomen mestaruus: 1998, 1999, 2000, 2002, 2003, Suomen Cup: 1997, 2003, 2006.

 

keith armstrong


Muut artikkelit