27.10.2006
Digitelevisio kasvanut vihdoin aikuiseksi
Digisovittimet ja digivirittimelliset televisiot ovat kehittyneet luotettaviksi ja monipuolisiksi laitteiksi. Uudet palvelut, kuten ajansiirto, helpottavat elämää monin tavoin. Analogiset lähetykset loppuvat 31.8.2007.
”Koti on viihtymistä ja rentoutumista varten, ja siksi kodinelektroniikankin tulee olla helppokäyttöistä ja mutkatonta. Markkinoilla on nyt runsaasti luotettavia ja palveluiltaan monipuolisia digisovittimia ja -televisioita”, sanoo Elina Yrjänheikki Kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumista Kotekista.
Nykyään ihmiset eivät välttämättä ole kotona lempisarjansa tai klassikkoelokuvan esitysaikaan. Elämää ei enää kannata suunnitella television ohjelmakartan mukaan, vaan valjastaa uusi tekniikka helpottamaan arkea. Ratkaisun ajansiirtoon tuo digisovitin, jossa on tallennusmahdollisuus.
Ajansiirrolla käyttäjä voi muutamalla napinpainalluksella tallentaa helposti halutut ohjelmat katseltavaksi silloin, kun se itselle parhaiten sopii. Ja jos ystävä soittaa kesken elokuvan, voi lähetyksen pysäyttää, ja jatkaa katselua myöhemmin.
Runsaasta julkisuudesta huolimatta digilaitteiden termit saattavat olla vieraita ja tekniikka pelottaa. ”Kannattaa kääntyä laitteiden hankinnassa ammattilaisten eli erikoiskaupan myyjien puoleen. He osaavat auttaa ja esitellä vaihtoehtoja”, sanoo Yrjänheikki.
Yhä useampi kuluttaja on halukas siirtymään digiaikaan jo nyt, ennen varsinaista h-hetkeä. ”Digituotteiden hinnoissa ei ole odotettavissa enää suuria muutoksia. Kysyntä on vilkasta ja valikoima laajenee niin hintahaitarin ylä- kuin alapäässä. Lisäksi digituotteiden lastentaudit ovat takanapäin, koska useampi merkkituote on ollut markkinoilla jo useampia vuosia”, sanoo Yrjänheikki.
Vaihtoehtoja jokaisen tarpeeseen
Kuluttajalla on lukuisia vaihtoehtoja digilähetysten seuraamiseen. Halvimmalla selviää, kun ostaa perusmallisen digisovittimen eli digiboksin. Sovittimella kuvan- ja äänenlaatu paranevat ja käyttäjät saavat lisäksi ylimääräisiä kanavia nähtäväkseen. Sovittimeen on mahdollista hankkia myös sisäänrakennettu kortinlukija, joka mahdollistaa maksullisten lisäkanavien seuraamisen.
Osa uusista televisioista on myös varustettu sisäänrakennetulla digivirittimellä, joten käyttäjä säästyy johtosotkuilta ja kahden kaukosäätimen ongelmalta. Laitteet ovat yhtä helppokäyttöisiä kuin perinteisetkin televisiot, sillä nyt riittää virtajohdon ja antennin kytkeminen seinään.
”Lähes puolet nyt myytävistä LCD-televisioista on varustettu digivirittimellä, kun vuoden alussa osuus oli vain reilut 20%”, sanoo Yrjänheikki. ”Käyttäjät arvostavat laitteiden helppokäyttöisyyttä. Ne ovat myös osa tyylikästä sisustusta.” Taulutelevisioden suosio on jatkuvassa kasvussa, viime vuonna niiden myynti yli kolminkertaistui edellisvuoteen nähden, kertoo Kotekin julkaisema kodintekniikkaindeksi.
Muista digitelevisiota ostettaessa
Digisovitinta tai -televisiota ostettaessa kannattaa keskustella erikoisliikkeen myyjän kanssa. Muutama asia on hyvä tarkistaa ennen ostopäätöksen tekoa.
1. Selvitä, otetaanko televisiolähetykset asunnossasi vastaan antennin vai kaapeliverkon kautta.
2. Tarkista sovittimen liitettävyys televisiosi kanssa. Useimmiten laitteet kytketään SCART-liittimellä. Jos et tiedä millaisia liittimiä televisiossasi on, kysy apua myyjältä.
3. Tarkista tekstityksen toimivuus. Nähdäksesi tekstityksen kaikilla kanavilla, laitteen tulee tukea DVB- ja teletext-tekstityksiä.
4. Jos haluat hankkia maksullisia lisäkanavia, laitteessa tulee olla Conax-salauksenpurkujärjestelmä.
Lisätiedot:
Elina Yrjänheikki, Kotek viestintätoimikunta, kulutuselektroniikan johtaja, Oy Philips Ab, Finland, puh. 040 548 1209, elina.yrjanheikki@philips.com
Timo Laatikainen, puheenjohtaja Kotek, toimitusjohtaja AM Kodinkoneet Oy,
puh. 0400 444 259, timo.laatikainen@upo.fi
Kotek on kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi, johon kuuluvat Elektroniikan Tukkukauppiaat ry (ETK), Kodintekniikkaliitto ry sekä alan merkittävimmät vähittäismyyjät. KOTEK yhteistyöfoorumin tavoitteena on tarjota puolueetonta tietoa kodintekniikka-alasta, uutuustuotteista sekä tuotekehityksestä ja näin helpottaa kuluttajien päätöksentekoa. www.kotek.fi
Tiedoteryhmät: Yleiset Viihde-elektroniikka Digi-TV
[Tiedotearkisto]
|